Lehti2023Monimedia

Ykköselläkin tehdään jo oikeita töitä

Kun Aninkaisten koulutalon hius- ja kauneudenhoitoalan tiloissa tehtiin remonttia, haluttiin samalla pehmentää huonetilojen kaikuvaa akustiikkaa. Ideapalaverin jälkeen käynnistettiin hius- ja kauneudenhoitoalan ja media-alan yhteistyö visuaalisesti näyttävien akustiikkalevyjen tuottamiseksi.

Tehtävä luotettiin hius- ja kauneudenhoitoalan ja media-alan ensimmäisen vuoden opiskelijoille, ja lopputuloksena ovat nyt viihtyisät ja akustisesti pehmeämmät tilat.

Suunnitteluvaiheessa mukaan kutsuttiin myös TAIn pitkäaikainen yhteistyökumppani Kukkakauppa Tähkä, jolta saatiin projektiin leikkokukat ja kukkakimput. 

Tehtiin kampauksia, meikattiin, kuvattiin ja sommiteltiin. Lopuksi kuvat printattiin esinetulostimella akustiikkalevyille. Luovassa prosessissa useat opettajat olivat ohjaamassa ykkösiä matkan varrella.  

Yhteistyö sekä aidon työelämän kaltainen työympäristö opettivat jokaiselle osallistuneelle varmasti paljon ja jättivät kaikille tunteen siitä, että näiden projektien parissa olisi kiva jatkaa myös tulevaisuudessa.  

Lopputulos puhukoon puolestaan: neljä upeaa teosta, joiden tekemiseen vaadittiin moniammatillista yhteistyötä. Työ tekijäänsä kiittää, ja tässä tapauksessa myös päinvastoin.  

Tekijät esiin 

“Luottamuksen näyte”, kommentoivat media-alan opiskelijat Sanni Siltala ja Renina Ronkainen sitä, miksi ekaluokkaiset valittiin tekemään tätä työtä. TAIn tapa laittaa opiskelijat ”oikeisiin töihin” sai kiitosta molemmilta, sillä tehdessä oppii parhaiten. Itse suunnittelu ja tekeminen oli opiskelijoiden itsensä vastuulla, pienryhmissä toteuttaen.  

Kukkien asetelmissa pysymisen kanssa oli vaikeuksia, mikä toisaalta sai myös kehuja. Kaiken ei tarvitse mennä ykkösellä purkkiin. Pienet lapsukset ja virheet opettavat toimintatapoja jatkoa varten.  

Akustiikkalevyjen kuvien mallit Leevi Valtonen, Jonna Kankkio ja Werya Betushi löytyivät myös opiskelijoiden joukosta. Leevin upea kuva koristi myös edellisen TAITOnews-lehden kantta, joten aivan puskista ei hän mallin hommiin joutunut. 

Jonna sen sijaan oli hetken jopa etsintäkuulutettu, opettajan muistikuva kun rajoittui vain upeisiin punaisiin hiuksiin. Hius- ja kauneudenhoitoalan opiskelijoina Leevi ja Jonna osasivat tehdä myös meikit ja laittaa hiukset kuvauksiin.   

Molempien mielestä kuvauspäivä oli hieno kokemus, ja he haluaisivat ehdottomasti toimia malleina myös jatkossa, jos tilaisuuksia ilmenee. Omien kuvien suhteen odotukset olivat varovaisen jännittyneet. Lopputulokset olivat kuitenkin selkeästi molempien mieleen.  

Werya valittiin malliksi Erikoisparturiopinnoista, joita hän suorittaa Turun ammatti-instituutissa. Kuvaan haluttiin myös aikuinen opiskelija ja ajatusta parturintyöstä. 

Yhteistyötä kukkakaupan kanssa

Kukkakauppa Tähkä, yksi alan vanhimpia toimijoita Turussa, oli tärkeässä osassa akustiikkalevyjen toteutuksessa.  

Vuonna 1948 perustettu ja perinteisesti yhteistyötä TAIn kanssa tehnyt floristiikan erikoisosaaja toimitti akustiikkalevyissä nähtävät kukka-asetelmat. Tähän installaatioon asetelmat loi Petra Portaala. Yrityksen pitkän historian jatkaja, omistaja Jutta Toivonen kertoo, että he ovat jo pitkään toimineet erilaisissa projekteissa kukka-asetelmien toimittajana TAIlle.

Tähkän kolmikko, jonka täydentää Inga Sokka, painotti että yhteistyö on vuosien aikana hyödyttänyt myös heitä muun muassa näkyvyyden kautta. Väriloistosta nauttivalle, ehdoton suositus kukkakaupassa pistäytymiselle.  

Seuraavien opiskelijoiden valokuvat valittiin toteutettavaksi: Sanni Siltala, Dina Antonios, Maksim Amosov, Eelis Laine, Renina Ronkainen ja Venla Vaherjoki. 

Podcast Valtterin kanssa: