”Jo kotimaassani Etelä-Sudanissa hoitoala oli haaveenani, koska äitini toimi siellä lääkärinä. Olen ihan pienestä asti lukenut kotona hänen kirjojaan ja tiennyt, että haluan hoitajaksi. Opiskelin kotimaassa vain lukioon asti, siellä koulu on maksullinen. Vanhempani olivat jo menehtyneet eikä ollut ketään, joka olisi voinut maksaa koulun. Niin jouduin menemään naimisiin.
Saavuin perheeni kanssa Kotkaan vuonna 2005, 27-vuotiaana. Minulla on neljä lasta. Täällä on paljon mahdollisuuksia opiskella hoitoalalle, ja töitä on laajalti. Opiskelu kiinnosti minua heti.
Olin ollut Suomessa vasta 11 kuukautta, kun pääsin kokeilemaan lähihoitajaopintoja, mutta suomen kieleni ei ollut vielä tarpeeksi hyvä. Kolmannella viikolla menin juttelemaan opon kanssa ja sanoin, etten ymmärrä tunnilla mitään.
Menin takaisin työvoimatoimistoon, ja siellä minulle ehdotettiin sairaala-apulaisen tehtäviä. Ajatuksena oli, että opiskelun aikana ja työharjoittelupaikoissa suomen kieleni paranee. Laitoshuoltajaksi valmistumisen jälkeen voisin hakea uudelleen lähihoitajakoulutukseen.
Opiskelin ensin laitoshuoltajaksi
Menin opiskelemaan laitoshuoltajaksi sairaalapuolelle. Kun olin valmistumassa toukokuussa 2008, opettaja vei meidät atk-luokkaan ja pyysi kaikkia laittamaan työhakemuksen. Kun tunti loppui ja olin ajamassa kotiin, minulle tuli puhelu, että saisin työpaikan Helsingistä. He pyysivät minut heti seuraavaksi aamuksi haastatteluun.
Menin sitten töihin Naistenklinikalle Helsinkiin, sain sairaalan kautta työsuhdeasunnon. Työskentelin siellä neljä vuotta, kunnes vuonna 2012 muutin Turkuun.
Pääsin TYKS:iin laitoshuoltajaksi; en jäänyt odottamaan vastausta Kuntarekrystä, vaan päätin itse kiertää sairaalat ja mennä hakemaan työpaikkaa paikan päälle. Olin alkuaikoina ainoa tummaihoinen työntekijä TYKS:issä. Siellä työskentelin ensin SOL:in ja myöhemmin sairaalan palkkalistoilla.
Olin töissä synnytysvuodeosastolla; olen työskennellyt myös synnytyssalissa, prenataali- ja naistentautien osastolla. Ne kaikki ovat hyvin kiireisiä osastoja sekä hoitajille että laitoshuoltajille. Siellä laitoshuoltajallakin pitää olla neljä silmää. Koko ajan taka-ajatuksenani oli, ettei tämä ole minun paikkani, vaan haluan hoitotyöhön.
Päätös opiskella lähihoitajaksi kypsyy
Joulukuussa 2021 päätin, että haluan hakea hoitoalalle juuri nyt. Kävin laittamassa hakemuksen oppisopimustoimistossa. Siellä sanottiin, että minun pitää etsiä työpaikka, ja aloin etsiä sitä. Aluksi paikkaa oli vaikeaa saada. Kun soitat esimiehelle, eikä hän ole nähnyt sinua eikä hänellä ole sinusta tietoa, se on hankalaa. Usein en saanut esimiehiä puhelimessa ollenkaan kiinni.
Soitin oppisopimustoimistoon ja kysyin, onko kukaan esimies tarjonnut paikkaa oppisopimusopiskelijalle. He kertoivat, että kotini lähellä Runosmäessä on tälläinen työpaikka. Yllättäen paikka oli sama muistisairaille tarkoitettu Otso-koti, jossa TAIssa lähihoitajaksi opiskellut Sabrin-tyttäreni on ollut töissä.
Soitin heti hoivakodin johtajalle Ulla Korpelalle. Hän oli Lapissa lomalla ja juuri hiihtämässä, kun sain hänet kiinni. Heillä oli paikka oppisopimusopiskelijalle, ja niin tulin töihin tänne. Tyttäreni opiskelee nyt sairaanhoitajaksi Helsingissä.
Apua saa, kun pyytää
Puhun ja ymmärrän suomea, mutta lukeminen ja kirjoittaminen on hankalaa. Vastuuopettajani Tuija Suotunen ymmärtää tilannettani ja yrittää aina auttaa eteenpäin ja järjestää asiat, myös muut opettajat auttavat.
Koulussa on tarjolla paja-koulutusta, ja siinä erityisopettaja Niina Tunturilta olen saanut paljon tukea. Käyn paja-tunneilla yleensä vapaapäivinä. Jos et osaa tehdä tehtävää tai et ole päässyt kokeesta läpi, siellä tarjotaan apua.
Työpaikan henki Otso-kodissa on mukava. Kaikkea apua on tarjottu, enkä tunne oloani yksinäiseksi tai ulkomaalaiseksi. He kannustavat minua käyttämään suomen kieltä. Aina kun olen tarvinnut, olen saanut apua esimieheltäni, työkavereiltani ja kahdelta työpaikkaohjaajiltani. Toivoin tiukkaa ohjaajaa, koska se kannustaa ja antaa vahvuutta, eikä tule houkutusta luovuttaa.
Jos opin suomen kieltä hyvin, saatan opiskella vielä sairaanhoitajaksi. Minulle työpaikka on kuitenkin helpompi kuin koulu. Opin työpaikalla enemmän; maahanmuuttaja oppii tekemällä, sen olen ymmärtänyt itse. Kun teen asioita, osaan ja tiedän mitä pitää tehdä.
Luota itseesi ja kokeile
Haluan auttaa vanhuksia, se on minulle tärkeää.
Työtä riittää. Muistisairaiden asukkaiden kanssa menee mukavasti. Joskus harmittaa, kun on asukkaita, jotka eivät enää puhu. Pitää ymmärtää, että sairaus aiheuttaa sen. Hän tarvitsee apua, ja minun tehtäväni on tarjota sitä hänelle. Mietin, jos olisin itse hänen tilanteessaan. Vaikka joku joskus käyttäytyisi minua kohtaan aggressiivisesti, en ota sitä itseeni, koska ymmärrän sitä sairautta. Täytyy luottaa itseensä ja rakastaa työtä, jota tekee.
Kannustankin kaikkia kokeilemaan: hakekaa lähihoitajaopintoihin ja tulkaa töihin. Maahanmuuttaja tai ihan kuka tahansa, älä ole ilman töitä, älä jää ulkopuolelle. Älä ajattele, ettet osaa tai jaksa, vaan kokeile rohkeasti ensin ja päätä vasta sen jälkeen. Kyllä, koulu voi olla vaikeaa, tarvitaan motivaatiota. Meille tarjotaan koulussa monenlaista apua valmistuaksemme ammattiin. Saat kyllä apua.
Moni maahanmuuttaja on lähtenyt kotimaastaan, jossa on sotaa, nälkää ja vaikka mitä. Täällä meillä ei ole isoäitejä ei isoisiä. ’Tulkaa auttamaan suomalaisia vanhuksia, he ovat meidän isoäitejä ja isoisiä’, sanon heille usein.”
TEKSTI JA KUVAT Lea Froloff
