
Oppimo auttaa opiskelijaa kulkemaan pitkin henkilökohtaista oppimispolkua. Erityisesti yhteisten tutkinnon osien (YTO) opiskeluun opiskelija saa ohjausta ja tukea. Opiskelija voi osoittaa osaamisensa myös YTO-näyttökokeissa, jolloin jo opittua ei tarvitse opiskella uudestaan.
Turun ammatti-instituutissa toimii viisi Oppimoa, neljässä eri koulutalossa. Oppimoiden tarjoamat palvelut on rakennettu yksikön tarpeista lähtien, minkä vuoksi ne vaihtelevat koulutaloittain. Opiskelijoille on tarjolla erilaisia ratkaisuja ja tukimuotoja, muun muassa rästi-Oppimo, ilta-Oppimo, kesä-Oppimo ja pajatoiminta.
Oppimot tukevat opiskelijoita myös työelämäjaksojen aikana, jolloin opiskelija voi opiskella Oppimossa yhteisiä tutkinnon osia ja saada ohjausta ja neuvoa tehtäviin. Opinto-ohjaaja, vastuuopettaja tai YTO-opettaja ohjaavat opiskelijan Oppimoon.
– Oppimo-nimitystä käytetään paitsi konkreettisesta opiskelutilasta, myös monenlaisista Oppimoiden tarjoamista opiskelumahdollisuuksista. Opintoja voi edistää entistä monipuolisemmin myös ajasta ja paikasta riippumatta, kertoo Oppimo-koordinaattori Virpi Lummevuo.
Etäopiskelun myötä myös verkko-opiskelusta on tullut arkipäivää. Koulutaloissa toimivien Oppimoiden rinnalle on luotu EtäOppimo-malli, jossa opiskelijan on mahdollisuus saada etäohjausta ja tukea opintoihin. EtäOppimoa kehitetään Polkuja-hankkeessa (OPH, 2021-2022) verkko-opetuksen rinnalla kulkevaksi säännölliseksi tuki- ja ohjausmuodoksi.
– Oppimot ovat oiva mahdollisuus opiskelijalle edistää omia opintojaan ja toisaalta paikka, josta saa tukea ja ohjausta. Oppimoissa opitaan ja päästään TAIdolla eteenpäin, lupaa projektipäällikkö Annina Laaksonen.
Lisätietoa Oppimoista:
https://www.turkuai.fi/turun-ammatti-instituutti/opiskelijalle/oppimot
Lisätietoja:
Oppimo-koordinaattori Virpi Lummevuo
Puh 044 907 3477
virpi.lummevuo@turku.fi
TEKSTI: Anniina Laaksonen
KUVA: Lea Froloff



