Lehti2022Tuki ja ohjaus

Henkilö kohtainen TAI

Amis alkaa!

Kun opiskelija aloittaa opinnot ammatillisessa koulutuksessa, hän aloittaa myös urasuunnittelun. Hän on jo valinnut tutkinnon, jonka haluaa suorittaa, mutta valintoja on vielä edessä. Useissa tutkinnoissa valitaan myös osaamisala, ja kaikissa tutkinnoissa on pakolliset ja valinnaiset tutkinnon osat.
Opiskelijalla on mahdollisuus vaikuttaa myös oppimisen tapoihin. Valintojen tekemistä kirkastaa tulevan työelämän, sen ammattien ja osaamisvaatimusten tunteminen.

Opiskelijalla saattaa olla jo aikaisempaa osaamista, jota voi hyödyntää omien tavoitteiden mukaisesti opinnoissa ja tutkinnon suorittamisessa. Opintojen alussa tunnistetaan ja tarvittaessa tunnustetaan aiemmin hankittu osaaminen ja lisäksi tuodaan esiin opiskelijan vahvuudet uuden oppimisen perustaksi. Sitten suunnitellaan henkilökohtainen opintopolku tutkinnon osineen, sisältöineen ja oppimismenetelmineen.

Amis jatkuu!

Opettajien ja oppilaitoksen muun henkilöstön tehtävä on mahdollistaa oppimisen tavat ja ympäristöt opiskelijoille sekä ohjata heistä jokaista yksilönä kohti tulevaa ammattia ja työelämää.

Oppimista tapahtuu luokissa, oppilaitoksen omissa työympäristöissä, verkossa ja työelämässä. Joskus opiskelija päätyy ulkomaille asti oppimaan ja kartuttamaan kokemuksia tulevaisuuttaan varten. Opiskelijat ohjaavat myös toisiaan ryhmissä ja tutoreina toimiessaan.

Jokaisella opiskelijalla on oikeus tukeen ja ohjaukseen henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelmansa (HOKS) mukaista polkua tallatessaan. Henkilökohtaistaminen ei ole yksinäistämistä.

Myös erityistä tukea on saatavilla sitä tarvitseville, ja amis uskookin koulutuksen laadun syntyvän jokaisen opiskelijan täsmäosaamista kehittämällä. Täsmäosaaminen voidaan tulkita opiskelijan omien tavoitteiden ja tarpeiden mukaiseksi osaamiseksi, jolla hän etenee työelämässään ja jatko-opinnoissaan.
Ammattialalle tulijat aloittavat perustutkinnosta, alalla etenijät opiskelevat ammatti- tai erikoisammattitutkintoja, ja tutkinto antaa kaikille mahdollisuuden myös hakeutua korkeakouluopintoihin.

Amis päättyy!

Valitun tutkinnon mukaista osaamista arvioidaan koko opiskelun ajan näytöissä eli oikeissa työelämän työtilanteissa.

Kun kaikki tutkinnon mukaiset osat on suoritettu, opiskelija saa tutkintotodistuksen. Koska osaamisen arviointiin ovat osallistuneet sekä opettajat että työelämän edustajat, tutkintotodistus kertoo mahdollisimman työelämävastaavasti tutkinnon suorittaneen osaamisen suhteessa työpaikkojen vaatimuksiin.

Moni opiskelija työllistyy jo opintojensa aikana näytettyään sopivuutensa ja osaamisensa työelämässä oppimisen jaksoilla. Oppisopimus mahdollistaa palkkatyön ja opiskelun yhdistämisen. Kun oppilaitoksen väki ja yritysten edustajat tekevät tiivistä kumppanuusyhteistyötä ammatillisen koulutuksen arjessa, koulutus on vaikuttavaa sekä henkilökohtaisesti että yhteiskunnallisesti.

TEKSTI: Maria Kallio