
Turun ammatti-instituutin ja Raision seudun koulutuskuntayhtymän ravintola- ja catering-alan opiskelijoista ja opettajista koostuva tiimi vei suomalaista ruokakulttuuria Lissaboniin lokakuussa 2021.
Portugalin Suomen suurlähetystössä Suomi-juhlaviikon aikana järjestetyissä tilaisuuksissa kokeiksi ja tarjoilijoiksi opiskelevat nuoret kestitsivät suurlähetystön arvovaltaisia vieraita. Menut edustivat maittemme ruokakulttuurien fuusiota ja hakivat inspiraationsa Järvi-Suomen antimista ja Lapin luonnosta.

“Matka Lissaboniin alkoi. Tunnelma oli jännittävä, sillä kukaan ei vielä tiennyt, mitä odottaa. Ennen työhön ryhtymistä vierailimme viinitilalla, jossa tehtiin myös omaa oliiviöljyä moneen tarkoitukseen. Tutustuimme myös kaupunkiin, trooppiseen kasvipuistoon sekä suuntasimme ihastuttavalle Bairro Alton alueelle.
Työviikko alkoi palaverilla suurlähettilään ja konsulien kanssa. Kattaminen seuraavan päivän illalliseen alkoi välittömästi. Mukana olivat kotimetsän havut, kävyt ja varvut!
Ensimmäisen illallisen kolmen ruokalajin menun aloitimme kylmäsavustetulla kuhalla yhdessä savustetun hauenmädin kanssa. Pääruuaksi tarjoilimme poronfileetä kuusenkerkkähillon kera, jälkiruokana klassinen leipäjuusto Lapin lakan kanssa.
Diplomaattilounaalla päivän menuun kuului myskikurpitsakeitto suomalaisten omenoiden kera. Pääruokana ylikypsää lammasta koivumajoneesin kanssa sekä portugalilainen vaniljaleivos pastel de nata suomalaisella twistillä.
Toisen illallisen aloitimme juomilla ja amuseilla kattoterassilla, pääruokana vieraat saivat maistaa Kalakukkoa. Viimeisenä valmistimme ja tarjoilimme bisneslounaan Portugalin Nokian väelle. Lounaan jälkeen saimme suurlähettiläältä muistoksi lahjakassit. Sitten olikin aika hyvästellä koko perhe.”
Toisten lähdettyä takaisin Suomeen Leila ja Vilma jäivät vielä kahdeksi viikoksi harjoittelemaan kahden Michelin-tähden ravintola Almaan.
”Työyhteisö oli järjettömän ystävällinen, avulias ja kannustava. Pääsimme heti viemään annoksia ja blokkaamaan astioita. Jo ensimmäisen viikon lopussa työnteko sujui kuin tanssi, ja Leila jo esittelikin muutamia annoksia. Viimeinen viikko meni kuin siivillä, ja itsevarmuus omaan osaamiseen kasvoi. Kahden Michelin-tähden ravintolassa työskenteleminen vaatii paljon henkisesti ja fyysisesti, mutta kokemus oli täysin sen arvoinen.”




